Enemmän merkityksellisempää sisältöä käyttäjien virtaan. Tässä pääpiirteissään se, mitä Facebook on hakenut algoritmin muutoksella, joka tapahtuu seuraavan parin kuukauden aikana (lähde). Sinunkin Facebook-virtaan tulee jatkossa nousemaan enemmän kavereiden julkaisuja sekä keskustelua herättänyttä sisältöä.
Muutoksen myötä ihmiset viettävät Facebookissa vähemmän aikaa kuin ennen, mutta käytetty aika on aiempaa laadukkaampaa. Uuden algoritmin on tarkoitus palauttaa Facebook juurilleen aikaan, jolloin siellä tehtiin muutakin kuin selailtiin passiivisesti uutisvirtaa alaspäin ja tagattiin kavereita hassuihin päivityksiin.
SIVUJEN NÄKYVYYS PUTOAA
Kaikki Facebook-sivuja hallinneet ovat huomanneet, että näkyvyys sivujen julkaisuilla on vähentynyt viimeisen parin vuoden aikana. Rajuin hyppäys alaspäin koettiin viime syksynä ja tulevat algoritmimuutokset rajoittavat näkyvyyttä entistä enemmän.
Näkyvyyttä ei jatkossa saa suurenkaan sivutykkääjämäärän turvin, vaan se pitää ansaita. Kaksi vuotta sitten sivutykkääjämäärän veroisen kattavuuslukeman sai lähestulkoon jokaisella julkaisulla, mutta nykyään se on erinomainen suoritus. Käyttäjien virtaan nousevien julkaisujen täytyy olla kommenttikentässä keskustelua herättäviä, jotta algoritmi arvottaa ne korkealle. Mitä pidempiä päivitykseen tulleet kommentit ovat, sitä arvokkaampia ne ovat.
ALGORITMIN HAKKEROINNIN ABC
Kommenteilla saa siis näkyvyyttä. Eihän se ole kovin vaikea tehtävä hankkia niitä. Kysy ihmisiltä, miten päin juusto ja leikkele laitetaan leivälle, nosta kädet ilmaan ja nauti mahtavista kattavuuslukemista! Tässä kohtaa Facebook vie sinulta voiton riemun ja kertoo, että algoritmi tunnistaa klikinkalastelupäivitykset ja rajoittaa niiden näkyvyyttä. Samaan kategoriaan menevät myös Tägää kaveri -julkaisut, joten helppoa tietä onneen ei tässäkään tapauksessa ole.
Sisällön on tulevaisuudessa oltava entistä parempaa ja kohderyhmässä keskustelua herättävää. Kuulostaa haastavalta ja sitä se on. Paras tapa murtaa algoritmi on kokeilla rohkeasti, mikä toimii ja mikä ei tai kaivaa luottokortti taskusta esiin. Tähän asti mainostaminen on ollut Facebookissa suhteellisen edullista, mutta hintalapun ennustetaan nousevan tulevaisuudessa.
FACEBOOK-RYHMIEN HYÖDYNTÄMINEN MARKKINOINNISSA
Some on kehittymässä koko ajan enemmän avoimesta jakamisesta kohti suljettua viestintää. Nuorten suosimassa Snapchatissa sisällön jakaminen on koko ajan ollut ryhmissä ja kahden kesken tapahtuvaa viestien vaihtoa. Sama koskee Suomen toiseksi suosituinta some-kanavaa WhatsAppia.
Sisällön jakaminen rajoitetulle ryhmälle on suosittua myös Facebookissa. Keskustelut ovat siirtyneet julkisista päivityksistä suljettuihin ryhmiin. Tässä kohtaa kannattaa olla tuntosarvet höröllä ja miettiä, miten voisi hyödyntää ryhmiä omassa markkinoinnissaan. Algoritmimuutoksen myötä jokainen mahdollisuus on käytettävä hyväkseen, tietysti sääntöjen sallimissa rajoissa. Tehokas Facebook-ryhmien hyödyntäminen voi nousta arvoonsa tulevaisuudessa.