Tiesitkö, että sosiaalisen median kanavien avulla tavoitat asiakkaita todella tehokkaasti?  

Somemarkkinoinnissa on kaksi puolta: orgaaniset postaukset ja maksettu mainonta. Tässä blogitekstissä keskitymme orgaanisiin postauksiin. Orgaaninen postaus on yrityksen somekanavaan lisätty tavallinen julkaisu, jonka levitykseen ei käytetä rahaa. Sosiaalisen median markkinointia tulee tehdä suunnitelmallisesti, jotta oikea sisältö löytää oikean kohderyhmän oikeassa kanavassa.  

Listasimme viisi asiaa, jotka haltuun ottamalla pääset alkuun yrityksesi somemarkkinoinnissa. 

Tavoite

Aseta somemarkkinoinnille tavoitteet, joita pystyy mittaamaan. Voit valita yhden tai monta tavoitetta. Älä aseta liikaa tavoitteita, jotta sometekemisessä pysyy fokus. 

Aseta tavoitteet sekä pitkälle että lyhyelle aikavälille. Hyviä tavoitteita ovat muun muassa asiantuntijuuden herättäminen, näkyvyyden kasvattaminen, yhteydenottojen saaminen, liikenne verkkosivuille ja työnantajamielikuvan parantaminen. Valitse tavoite, joka tukee juuri teidän yritystoimintaanne. 

Kohderyhmä

Mieti tavoitteiden asettamisen jälkeen, millainen kohderyhmä on millekin tavoitteelle. Esimerkiksi työnantajamielikuvan parantamisella ja yhteydenottojen saamisella on todennäköisesti eri kohderyhmä. Kohderyhmät voidaan määritellä ostopersoonien avulla. Lue lisää täältä, kuinka pystyt tunnistamaan asiakkaasi.  

 Kun tiedät kohderyhmäsi, se auttaa sinua luomaan oikeanlaista sisältöä, joka puhuttelee juuri kohderyhmääsi. Kun teet postausta, mieti ostopersoonaa jolle kirjoitat. Olisiko tästä postauksesta juuri hänelle apua? Tykkäisikö hän juuri tästä aiheesta? 

Toteuttamiamme verkkosivustoja

Treglas verkkosivut

Treglas

treglas.fi

Hattutehdas-sivusto tabletilla

Hattutehdas

hattutehdas.fi

Töitä Suomesta -sivusto mobiilissa

Töitä Suomesta

toitasuomesta.fi

Rakennusmiehet Ylivieska verkkosivut

Rakennusmiehet Ylivieska

rakennusmiehetylivieska.fi

SOSTE sivusto

SOSTE

soste.fi

Giitu verkkokauppa mobiilissa

Giitu

giitu.fi

Data-Systems

data-systems.fi

Rallit.fi-verkkosivusto tabletilla

Rallit

rallit.fi

Hullu Poro sivusto

Hullu Poro

hulluporo.fi

Automyynti Kärkinen sivusto mobiilissa

Automyynti Kärkinen

karkinen.fi

Solar verkkokauppa mobiilissa

Solar

solar.fi

Kanavat

Kun tavoite ja kohderyhmä ovat selville, mieti missä kanavissa tavoitat kohderyhmäsi. Keskity vain oleellisimpiin kanaviin. Kaikissa somekanavissa sisältöä jaetaan vähän eri tavalla ja niissä on eri ikäisiä ihmisiä. Tutustu kanaviin ja pohdi, missä juuri sinun kohderyhmäsi on aktiivinen. Suosituimmat somekanavat ovat tällä hetkellä Instagram, Facebook, LinkedIn, YouTube sekä Twitter.

Sisällöt

Sisällöt ovat orgaanisten postausten oleellisin asia. Tärkeintä on luoda monipuolista sisältöä. Ota huomioon, että sisällön luonne voi vaihdella eri kanavissa. 

Somekalenteri

Ajattele some yrityksesi julkisuuskuvana. Somemarkkinoinnissa suunnitelmallisuus ja aktiivisuus on tärkeää. Suhteuta aktiivisuus kuitenkin yrityksenne resursseihin. Valitkaa yrityksestänne henkilö/henkilöitä, jotka vastaavat, että postaukset tulee varmasti tehtyä. 

Suunnittele somekalenteri, johon merkataan: 

  • Mitä julkaistaan ja milloin 
  • Kohderyhmä 
  • Mihin kanaviin julkaisu tulee 

Somekalenterin voi tehdä vaikka helposti Excelillä. 

Kaipaatko asiantuntijan apua?

Mikäli tunnet tarvetta saada apua yrityksen somemarkkinoinnista ole yhteydessä LevelUpin digimarkkinoinninammattilaisiin niin katsotaan yrityksellesi juuri sopiva ratkaisu! Lisää digipalveluistamme pääset lukemaan täältä.