Syksyn 2023 ensimmäisessä työntekijätarinassamme on pääosassa operatiivinen johtaja Taru.

Olen Taru Korkeakoski LevelUpin operatiivinen johtaja. Työskentelen pääasiassa Ylivieskan toimistolla, mutta hyödynnän toki säännöllisesti myös etätyömahdollisuutta.

Uuden palvelun pilotointi johti asiakaspalvelutoiminnan kasvuun

Tarun tarina LevelUpilla (silloinen Projant) alkoi jo joulukuussa 2014, jolloin Taru tuli mukaan yritykseen pilotoimaan uutta chat-asiakaspalvelua. Palvelu tuli jäädäkseen ja on vuosien varrella kehittynyt samalla kuin koko asiakaspalvelutoiminta on laajentunut. LevelUpilla hoidetaan tänäkin päivänä asiakkaiden erilaisia toimistorutiineja sekä asiakaspalvelua eri kanavissa.

Taru hyödyntää pitkää kokemustaan työssään LevelUpilla nykyään muun muassa mahdollistamalla, että eri tiimien arki sujuisi mahdollisimman mutkattomasti.

Päivät ovat todella vaihtelevia, yhtä samanlaista päivää ei tule vastaan, vaikka toki rutiinejakin löytyy. Työssäni koetan parhaani mukaan mahdollistaa, että meillä arki sujuu ja tiimeillä on mahdollisuus onnistua työssään sekä omissa että asiakkaidemme tavoitteissa.

LevelUpilla kaikilla työntekijöillä on vapaus kasvaa ja kehittyä työssään ja Taru toimiikin tästä hyvänä esimerkkinä.

Näihin vuosiin on mahtunut useita muutoksia. Kun yritys on kasvanut ja kehittynyt, olen saanut myös itse kasvaa ja kehittyä. Tästä olen erityisen kiitollinen. Vuonna 2019 siirryin päivittäisestä asiakastyöstä pääasiassa erilaisten hallinnollisten tehtävien pariin ja vuodesta 2022 tekeminen on keskittynyt operatiivisen toiminnan johtamiseen.

Ilo työskennellä aitojen ammattilaisten ympäröimänä

LevelUpin arvot ovat aitous, joustavuus ja asenne ja Tarun mukaan nämä näkyvätkin työpäivissä monella tapaa.

”Ympärilläni on joukko aitoja ihmisiä ja intohimoisia ammattilaisia, joiden kanssa on ilo työskennellä.”

Meillä myös jaetaan LevelUpin Arvopalkintoja niille, jotka omalla tekemisellään edistävät arvojen toteutumista jokapäiväisessä työssä. Ehdotuksia Arvopalkinnon saajista ja toinen toistaa parempia perusteluita on tullut paljon! ❤️

Vapaa-ajalla virkistyn… 
perheen ja ystävien kanssa. Kirjat ja lukeminen ovat myös nyt vieneet mennessään pienen tauon jälkeen!

Saan motivaatiota…
onnistumisista ja asioiden kehittämisestä. On myös palkitsevaa katsoa, kun asiat valmistuvat ja ne voi ruksia pois to do -listalta.

Haluaisitko sinäkin mukaan LevelUpin tiimiin? Katso täältä, millaisia osaajia haemme tällä hetkellä tai jätä avoin hakemus!