Aino toimii LevelUpilla asiakaspalvelijana ja nyt on hänen vuoronsa kertoa tarinansa. 

“Oon Aino, 21 vuotta ja kotoisin Oulusta. Olen asunut lähes koko ikäni Ylivieskassa, mutta nyt parin viikon päästä olen muuttamassa tilapäisesti Espanjaan.” Aino kertoo, että ulkomailla asuminen on ollut jo vuosia hänen unelmansa. Nyt se vihdoin käy toteen etätyön ansiosta. Aino pystyy ottamaan työt mukaansa, minne meneekin, mikä on aivan mahtavaa! 

“Vielä en tarkalleen tiedä, että milloin palaan Suomeen ja se on vain siistiä, koska odottamattomat seikkailut ovat parhaita.” 

Asiakaskontaktoijasta asiakaspalvelijaksi  

Aino tutustui LevelUpiin alun perin, kun hän pääsi merkonomiopintojen aikaan työssäoppimaan LevelUpille markkinoinnin ja sisällöntuotannon juttuja. “Yritys jäi mieleen ja sitten tämän vuoden maaliskuussa lähetin avoimen hakemuksen LevelUpille asiakaskontaktoinnin tehtäviin, ja pääsin aloittamaan huhtikuun alussa. Sittemmin olen siirtynyt yrityksen sisällä Myyntitiimistä Assistenttitiimiin asiakaspalvelutehtävien pariin.” 

Aino on tehnyt viime vuosina erilaisia työpätkiä vähän siellä täällä. Hän on ollut muun muassa kioskilla, sanomalehtiä jakelemassa, päivittäistavarakaupassa, ohutlevymekaniikan tuotannossa ja isänsä laakerikaupassa satunnaisesti tuurailemassa ja lisäkäsinä. Aino valmistui merkonomiksi vuonna 2021 keväällä, jonka jälkeen hän on tehnyt vain töitä.  

“Uskon, että tulen vielä opiskelemaan paljon kaikenlaista, mutta tällä hetkellä fokus on tosiaan töissä. Oman yrityksen aion perustaa jossain vaiheessa, se on varma.” 

Asiakkaiden kohtaamista ja etätyötä  

Ainon työ pitää sisällään enimmäkseen eri yritysten ulkoistettua asiakaspalvelua. Käytännön tasolla työ on muun muassa puheluiden vastaanottamista ja soittamista, sähköpostien välittämistä, chat-asiakaspalvelua, tilauksien ja sopimusmuutosten kirjaamista järjestelmiin. 

“Kaikista hienointa on työn monipuolisuus, sopivan kokoiset haasteet, etätyömahdollisuus ja mukava työyhteisö!” 

Aino arvostaa omassa työssään erityisesti paikkariippumattomuutta, hyvää ilmapiiriä työyhteisössä sekä mahdollisuutta kehittyä ihmisenä ja ammatillisesti. 

LevelUpin arvoista Aitous näkyy hyvin hänen työssään. “Kohtaan asiakkaat aidosti omana itsenäni ja ihmiset yksilöinä. Meillä on täällä LevelUpilla aito auttamisen halu.” 

Ainon mielestä etätyöyhteisöstä pidetään huolta hyvien työergonomiaohjeiden avulla. Myös liikunta- ja kulttuurietu tulee työnantajan puolesta sekä kesäisin on yhteinen virkistyspäivä. Lisäksi avoin ja luottamuksellinen ilmapiiri lisää työhyvinvointia henkisesti. 

Ainon TOP 3 taitoa: 

  1. Rauhallisuus 
  2. Ratkaisukeskeisyys 
  3. Optimistisuus

Englannin kielen taitoa Aino haluaisi erityisesti kehittää tulevaisuudessa. 

Vapaa-ajalla virkistyn…

liikunnan, ystävien, kirjojen ja musiikin parissa. 

Erityistaitoni on…

pianon soitto.

Saan motivaatiota…

itsensä ylittämisestä, tulosten näkemisestä ja innostavista ihmisistä! 

Haluaisitko sinäkin mukaan LevelUpin tiimiin? Katso täältä, millaisia osaajia haemme tällä hetkellä tai jätä avoin hakemus!