ASIANTUNTIJUUDEN JAKAMINEN

Blaxar – Pitkäjänteisellä työllä kohti asetettuja tavoitteita

Blaxar Oy on vaativien pintakäsittelyjen kovan tason ammattilainen. LevelUp on auttanut Blaxaria muun muassa myynnin seurannassa, myyntitapaamisten buukkauksessa, digimarkkinoinnissa, graafisessa suunnittelussa ja messujen järjestämisessä. Markkinoinnin ja myynnin asiantuntijuuden jakaminen on ollut suuressa roolissa yhteystyön ajan.

Asiakkaan ongelma ja tavoitteet

Yhteistyö alkoi vuonna 2018. Blaxarin tavoitteena oli silloin kannattavuuden parantaminen, liikevaihdon kasvu sekä uusien asiakkuuksien saaminen. Yritys koki, etteivät omat resurssit riittäneet näihin, joten kumppanille oli todellinen tarve.

Tavoitteellinen tekeminen ja selkeät linjat vauhdittamassa tekemistä

Heti ensitöiksi asetettiin selkeät linjat, mitä tullaan noudattamaan. Näiden perusteella oli helppo asettaa mittarit, joilla toimenpiteitä pystyi seuraamaan.

Blaxarilla on oma asiakasvastaava, kuten kaikilla LevelUpin asiakkailla. Yritys on kokenut oman asiakasvastaavan todella hyödylliseksi. Aina on saanut apua vaivattomasti, kun sitä on tarvinnut.

Blaxar on päässyt saavutettuihin tavoitteisiin LevelUpin yhteistyön avulla. Tavoitteita on asetettu aina vuodeksi eteenpäin, katsottu tuloksia ja asetettu uudet tavoitteet.

Blaxarin asiakkuuspäällikkö kertoo yhteistyöstä LevelUpin kanssa

”Otimme itse yhteyttä toimitusjohtaja Jouni Anttilaan, jonka nimi oli tullut esille seminaarissa. Tapasimme ja siitä se yhteistyö lähti. Aluksi teimme suunnitelman ja asetimme tavoitteet.

Olemme oppineet erityisen paljon myynnissä ja markkinoinnista LevelUpin yhteistyön avulla – Ja koko ajan opitaan lisää. LevelUpilla on todella ammattimainen ote kaikkeen tekemiseen.

Pidän henkilökohtaisesti siitä, että LevelUp tarjoaa monipuolisesti palveluita esimerkiksi esitteiden teosta asiantuntijuuden jakamiseen. Vuonna 2019 mietimme jopa messuvaatetusta yhdessä!

Aina on tietynlaisia haasteita matkan varrella. Olemme ottaneet yhdessä palaveria ja ratkaistu asioita yhdessä. Varsinkin myynnin ja markkinoinnin haasteisiin olemme saaneet neuvoa ja apua todella paljon.

Koen, että paljon on menty eteenpäin yhteistyön aloituksen jälkeen. Olemme asettaneet matkan varrella uusia tavoitteita ja monipuolistaneet Blaxarin toimintaa. Voin todellakin suositella LevelUpia!”