LevelUpin työntekijä tuulettaa onnistumista läppärin ääressä, kun asiakkaalle on onnistuttu tuottamaan haluttuja tuloksia

asiakasyhteydenpito, joka tuottaa tuloksia

#asiakaspalvelu
#myyntiassistentti
#puhelinmyynti
#asiakaskysely

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito – Maksuperusteena hoidetut asiakaspalvelutilanteet

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito on palvelu, jossa maksat hoidetuista asiakasyhteyksistä – vastatuista puheluista, läpiviedyistä keskusteluista uusien tai nykyisten asiakkaiden kanssa tai vaikkapa tarjouspyynnöistä. Selkeää, eikö totta!

Tiimimme asiakaspalvelun ammattilaiset huolehtivat asiakkaidesi asioinnin sujuvuudesta esimerkiksi puhelin- ja chat-asiakaspalvelun kautta, somekanavissa tai kartoittamalla asiakastarpeita ja -tyytyväisyyttä puhelimitse. Asiakaspalvelutiimimme voi hypätä avuksesi assaroimaan vaikkapa CRM-päivityksissä, kun asiakas- tai tuotetietoihin on tarpeen tehdä laajempia päivityksiä.

Yhdessä tulosperusteisen digimarkkinoinnin palveluiden kanssa voimme kuljettaa asiakastasi ostopolulla eteenpäin ensimmäisestä mainosnäytöstä kohti tilausta ja myöhemmin asiakassuhteen vahvistamista. Arvelemme, että palvelukokonaisuutemme – digimarkkinointi ja asiakaspalvelu samalla sopimuksella – on ainutlaatuinen.

Kuulostaako mielenkiintoiselta? Luehan lisää, niin selviää, olisimmeko sopiva kumppani teille.

Huomaa hyödyt tulosperusteisesta asiakasyhteydenpidosta

  1. Eurot – Maksat vain yhdessä määritellyistä tuloksista kiinteän hinnan, et koskaan turhasta.
  2. Mielenrauha – Tiedät, että kumppanisi keskittyy olennaiseen, vaikka et ehtisi tiiviisti ohjaamaan.
  3. Asiakastyytyväisyys – Asiakkaasi ostavat enemmän ja suosittelevat palveluasi.
  4. Markkinaymmärrys – Asiakkaasi kertovat, mikä on tärkeää ja miten kehittää yritystäsi.

Minkälaisia ovat tulokset, joita ei tarvitse selitellä?

Emme keskustele kanssasi soitettujen puheluiden määrästä tai haasteista tavoittaa ihmisiä. Tulokset, joita ei tarvitse kollegoille selitellä, ovat esimerkiksi tämmöisiä:

  • 250 prospektin lista toteutettu valittujen laatukriteereiden mukaisesti.
  • 40 läpivietyä tarvekartoituskeskustelua prospektiesi kanssa.
  • 36 ylivuotopuhelua napattu hoitoon.
  • 8 asiakkaan sopimuksen päivitys heidän yhteydenottonsa perusteella. Tiedot päivitetty järjestelmiinne.

Miksi kannattaa ostaa tulosperusteista asiakasyhteydenpito palvelua?

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito on sinulle selkeä sopimus. Kun olemme määritelleet tulokset, joita tarvitset ja joita haluat asiakkaidesi polulla tuottaa, me hoidamme ne varmasti.

Perehdymme yhdessä asiakkaidesi ostopolkuun ja siihen, minkä verran mitäkin tuloksia tarvitset, jotta myyntiputkessa ja kassassa on aina sopivasti liikettä. Esimerkiksi: montako uutta sopimusta tarvitset kuukausittain ja missä sopimuksen vaiheessa olemme yhteydessä asiakkaisiisi, jotta asiakastyytyväisyys säilyy hyvänä ja on mahdollisuus myydä lisää.

Tulosperusteinen asiakasyhteys on todellista kumppanuutta, jossa työskentelemme yhdessä myyntisi tavoitteiden mukaan.

Omnibus-direktiivi tuo muutoksia alennusilmaisun markkinoinnin sääntöihin

Kenelle tulosperusteinen asiakasyhteydenpito palvelu sopii?

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito sopii yrityksille ja organisaatioille, jotka haluavat panostaa asiakashankintaan ja asiakastyytyväisyyteen. Jos kaikki rullaa vakaasti nykyisellä ladullaan, etkä halua tilanteeseen muutosta, silloin tämä yhteistyö on sinulle haitaksi – me tuomme vipinää putkeen.

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito edellyttää yritykseltä

  • kasvuhakuisuutta
  • asiakaspalveluhaluisuutta
  • luottamusta kumppanin ammattitaitoon

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito on yrityksellesi varma tapa saada tietoa asiakaskunnan toiveista ja tarpeista. Kun hyvä keskusteluyhteys on puhelussa saatu auki, saamme kerättyä myös kehitysideoita yrityksesi tuotteiden tai palveluiden kohentamiseksi, niin että asiakkaat ostavat niitä vielä innokkaammin.

Miten tulosperusteinen asiakasyhteydenpito toimii?

Tulosperusteinen asiakasyhteydenpito lähtee liikkeelle selkeällä onboarding-prosessilla, jossa käymme läpi asiat, joiden pohjalta pystymme asiakasprosesseissa tukemaan. Tämä ei vielä maksa sinulle mitään.

Tulosten tuottamisen prosessimme astuu kuvaan seuraavaksi. Toteutamme toimenpiteitä yhteisen keskustelun ja sen pohjalta tehtyjen priorisointien perusteella. Tämäkään ei vielä maksa sinulle mitään.

Toteutamme dashboardin, eli tulostaulun, josta voimme aina seurata tilanteen kehittymistä ja erityisesti tulosten syntymistä. Dashboardin toteutus ei maksa.

Tulokset maksavat. Kun tulostauluun alkaa rapsua tuloksia, alkaa myös taksamittari raksuttaa.

Olemme yhteydessä säännöllisesti online-palavereissa, jotta meillä säilyy yhteinen tilannekuva ja voimme suunnitella tulevia toimenpiteitä. Me varmistamme, että asiat etenevät suunnitellusti.

Sinun osuutesi on kertoa meille yrityksesi prioriteeteista, jotta osaamme kohdentaa toimenpiteemme juuri oikein ja sanoitamme viestisi viimeisimmän tilannetiedon mukaan.

Mitä tulosperusteinen asiakasyhteydenpito maksaa?

Sovimme myyntivaiheessa hinnat erilaisille markkinoinnin ja asiakaspalvelun tuloksille ja sen mukaan myös laskutamme. Laskutus tapahtuu kuukausittain jälkikäteen.

Halutessasi voimme sopia tuloksille katon. Tällöin emme tuota tuloksia enempää kuin esim. 5 000 eurolla kuukaudessa.

Laita tarjouspyyntö tai sovi juttutuokio myyjämme kanssa!

Ota yhteyttä

Mitä asiakasyhteyksiin liittyviä palveluita kokonaisuutenne voi sisältää?

Otamme yhteistyössämme käyttöön ne keinot, jotka tarvitsemme tulosten tuottamiseksi. Tässä muutama esimerkki:

  1. Liidien laadullistaminen puhelimitse.
  2. Asiakaspalvelu monikanavaisesti, esim. puhelimitse, sähköpostitse tai chatissä.
  3. Tilausten vahvistaminen ja lähtötietojen syöttäminen yrityksesi järjestelmiin.
  4. Asiakastyytyväisyyskysely tai tarvekartoitus puhelimitse

Tiimissämme työskentelee asiakaspalvelun ammattilaisia todella monipuolisella taustalla ja osaamisella, jotta voimme palvella erilaisia yrityksiä ja asiakkaita sujuvasti.

Lue, miten olemme olleet mukana luomassa asiakkaidemme menestystarinoita.

Miten voin ostaa tulosperusteista asiakasyhteydenpito palvelua yritykselleni?

  1. Laita tuosta alta meille yhteydenottopyyntö.
  2. Tapaa asiantuntevan myyntihenkilömme kanssa kätevästi online.
  3. Saa tarjous ja kun kaikki on kunnossa, hyväksy se.
  4. Alamme tuottaa sinulle tuloksia.

Tapaamista odotellessa voit tutustua esim. blogiteksteihimme hyvään asiakaspalveluun liittyen. Koska haluamme tuottaa sinulle tuloksia, pysymme aina tehtäviemme tasalla, luomme varmoja käytäntöjä ja opiskelemme uutta, jotta sinä voit keskittyä omaan ydintehtävääsi.