LevelUp –
Vapaus kasvaa
Mistä kaikki alkoi?
Kaikki alkoi myyntityöstä, jota oli takana useita vuosia ja tuhansia kilometrejä.Syksyllä 2012 Jouni Anttila lopetti työnsä silloisessa teollisuuden palveluita tuottavassa yrityksessä, möi osakkeensa ja päätti ryhtyä yksinyrittäjäksi. Syntyi Projant Oy, joka tarjosi yrityksille myynnin kehittämis- ja johtamispalveluita. Yksi suurimmista päämääristä Projantin toiminnassa oli auttaa muita yrityksiä välttämään samat kuopat ja töyssyt, joihin oltiin aiemmissa työtehtävissä itse törmätty.
Vuoden 2017 lopulla yritys työllisti 20 henkilöä ja vauhti kasvoi. Myyntiprosesseihin liittyy vahvasti myös markkinointi ja tämä yhdistikin lopulta silloisen digimarkkinointitoimisto Ab LevelUp Oy:n osaksi Projantia. Syntyi asiakashankinnan, markkinoinnin ja myynnin asiantuntijatalo LevelUp Oy.
Tänään LevelUp työllistää noin 40 markkinoinnin- ja myynnin osaajaa. Olemme saaneet olla mukana yli 1500:ssa kasvun rakennusprojektissa. Koemme todella merkitykselliseksi työmme, jossa saamme auttaa suomalaisia yrityksiä kehittämään markkinointia ja myyntiä, työllistämään sekä vaurastumaan.
Jatkamme matkaamme kehittääksemme ratkaisujamme tehokkaammiksi – näin voimme tarjota asiakkaillemme nykyistäkin suuremman vapauden kasvaa!
AITOUS
LevelUpilla jokainen saa olla täysin oma itsensä ja toisten puoleen on aina helppo ja turvallista kääntyä. Meillä oma persoona saa näkyä ja kuulua ja tunteita ei tarvitse peitellä – ei työntekijöiden eikä asiakkaiden.
ASENNE
Teemme töitä asenteella, jonka haluamme näkyvän ja tuntuvan kaikissa asiakkaidemme kanssa toteutetuissa toimeksiannoissa. Luottamus on ansaittava joka päivä uudestaan. Kun asenne on kohdallaan, kaikki on mahdollista!
JOUSTAVUUS
Joustavuus näkyy työntekijöillemme annetuissa vapauksissa sekä vastuissa. Me luotamme toisiimme ja siihen, että annetut tehtävät tulee tehtyä.