Vuoden 2023 neljännessä työntekijätarinassamme on pääosassa asiakaskontaktoija Katja.

Olen Katja, alunperin Helsingistä, mutta viimeiset kahdeksan vuotta olen asunut Espanjassa.

Etätyömahdollisuus on ihan huippua

Katja on koulutukseltaan laskentatoimen merkonomi ja on ehtinyt urallaan tehdä töitä niin taloushallinnon parissa kuin asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissäkin. Ennen LevelUpin asiakaskontaktoijana aloittamista hän oli ehtinyt tehdä jo muutaman vuoden soittotyötä.

LevelUpille Katja päätyi, kun työt vähenivät koronapandemian myötä edellisessä paikassa ja uusi mielenkiintoinen työpaikkailmoitus sattui silmiin. Katjan työpäivät kuluvat pääosin puhelimessa erilaisissa buukkaus-, myynti- ja asiakaskontaktointitehtävissä. Kysyttäessä mikä Katjan mielestä on työssä hienointa vastaus tulee nopeasti:

Etätyömahdollisuus on ihan huippua. Samoin kivat työkaverit. Vaikka teen töitä yksin kotona, niin silti tuntuu, ettei ole yksin. Koko ajan voi olla chatin kautta yhteydessä toisiin. Apua ja tsemppiä saa aina.

Katja arvostaa työssään eniten ystävällistä ja kannustavaa ilmapiiriä. Tiiminvetäjän kanssa jutellaan säännöllisesti ja aina voi avoimesti kertoa, jos jotain on mielen päällä. Työ on mukavaa myös siksi, että tarjottavat tuotteet ja palvelut ovat mieluisia.

LevelUpilla jokainen saa olla oma itsensä. Yleensä puhelutkin onnistuvat parhaiten silloin, kun on rento, ei yritä liikaa ja puhuu ihan normaalisti niin kuin kaverille.

Katjan Top 3 taitoa: 

  1. Oppimishalu 
  2. Positiivinen asenne 
  3. Tavoitteellisuus

Katjan tavoitteena olisi seuraavaksi parantaa ruotsin- ja englannin kielen taitoaan. 

Vapaa-ajalla virkistyn…

kuntosalilla, jumpassa ja ylipäänsä liikkuen.

Erityistaitoni on…

osaan seistä käsillä – tosin toistaiseksi vain puuta tai seinää vasten 😀

Saan motivaatiota…

onnistumisista.

Haluaisitko sinäkin mukaan LevelUpin tiimiin? Katso täältä, millaisia osaajia haemme tällä hetkellä tai jätä avoin hakemus!