Työntekijätarina Sini – merkityksellistä työtä asiakaspalvelijana

Saavut verkkosivuille. Sinua on vastassa iloinen chat-asiakaspalvelija kysyen, miten voin auttaa. – Osa vierailijoista luulee edelleen, että olen joku botti, naurahtaa Sini. Tämä nainen ei todellakaan ole automatisoitu chat-robotti eli botti. Hän on vuodesta 2016 chat-asiakaspalvelijana toiminut Sini Saaranen. Täyttä lihaa ja verta oleva nuori nainen, joka harrastaa Roller Derbyä ja hoitaa lemmikki-pupuaan.

Vuonna 2016 Sinillä oli edessään alanvaihdos. Askeleet kulkivat rekrymessuille, jossa toimitusjohtajamme Jouni Anttila kertoi silloin Projantin (nykyisin LevelUp) toiminnasta ja tarjolla olevista työpaikoista. – Kotiin päästyäni menin heti yrityksen kotisivuille ja laitoin hakemuksen avoinna olevaan asiakaspalvelijan paikkaan, kertoo Sini ensikosketuksestaan nykyiseen työpaikkaansa.

”Työssä oppii koko ajan uusia asioita asiakkaista.”

Sini tykkää työstään. Työssä oppii koko ajan uusia asioita asiakkaista. – Olen oppinut paljon muun muassa ajokorteista, ammattipätevyyksistä, sälekaihtimista, rakennustoimialasta ja monesta monesta muusta, luettelee Sini. Oppiminen tapahtuu päivittäisissä asiakaspalvelun tehtävissä. Asiakasta palvellakseen Sini saa tehdä juuri sitä, mistä nauttii. Hakea tietoa verkkovierailijoille ja ohjata heitä oikean tiedon äärelle. Asiakaspalvelijan tehtäviin kuuluu myös välittää yhteydenottopyyntöjä ja liidejä asiakkaille.

”Välillä on myös mukava ylittää itsensä”, toteaa Sini. Sitä hän on päässyt tekemään auttamalla muun muassa soittotyössä, kontaktoimalla asiakkaita.

Etänä asiakkaiden palveleminen on välillä haastavaa. Asiakas ei näe sinua, etkä sinä häntä. Tekstin perusteella pitäisi pystyä tulkitsemaan millä tuulella asiakas kulloinkin on. Oman haasteensa työhön tuo se, että keskusteluja saattaa olla auki useita kappaleita yhtä aikaisesti. Siksi työ vaatii keskittymistä ja tarkkuutta.

Jossain vaiheessa päätettiin luopua erillisistä chat-tiimeistä, minkä myötä kaikki asiakaspalvelijat ryhtyivät palvelemaan kaikkia asiakkaita. Tämä on lisännyt yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Muutoksia on tapahtunut myös Sinin toimenkuvassa ja sitä Sini pitää hyvänä. Työnkuvaan kuuluvat luontaisena osana erilaiset avustavat työt, kuten asiakaslistojen yhteystietojen tarkistaminen soittotyöntekijöille. – Välillä on myös mukava ylittää itsensä, toteaa Sini. Sitä hän on päässyt tekemään auttamalla muun muassa soittotyössä, kontaktoimalla asiakkaita. Sinin monipuolinen työ pitää nykyään sisällään myös työsuojeluvaltuutetun ja markkinointisihteerin hatut. Nämä tuovat sopivaa vaihtelua ja tarjoavat uusia haasteita tulevaisuudessa.

”Meillä saa esittää toivomuksia työvuoroista ja aika usein ne pystytään huomioimaan.”

– LevelUpilla on mukavaa, sanoo Sini. Työajat ovat vaihtelevia, jolloin oman vapaa-ajan suunnitteleminen on helpompaa. – Meillä saa esittää toivomuksia työvuoroista ja aika usein ne pystytään huomioimaan, selventää Sini. Asiakaspalvelu on tärkeä osa kaikkien yritysten kokonaisuutta. Asiakaspalvelija on usein ensimmäinen kontakti asiakkaalle. – Koen tekeväni merkityksellistä työtä asiakkaillemme ja yrityksellemme, summaa Sini.

Haluaisitko mukaan LevelUpin tiimiin tekemään merkityksellistä työtä? Katso, millaisia osaajia haemme tällä hetkellä tai jätä avoin hakemus täältä.