“Olen Emilia ja aloitin LevelUpilla markkinointikoordinaattorina toukokuussa 2021, jolloin tein LevelUpin omaa markkinointia. Huomasin, että erityisesti sisällöntuotannon tehtävät alkoivat vetää puoleensa ja sainkin vaihdettua työnkuvani sisällöntuotannon tehtäviin muutama viikko sitten.” 

Emilia kiittelee LevelUpia siitä, että hänen toiveitaan työnkuvan muutoksesta kuunneltiin ja hän sai mahdollisuuden kehittyä urallaan haluamaansa suuntaan.  

Sisällöntuottajan työ pitää sisällään muun muassa teksti- ja kuvasisältöjen tekemistä LevelUpille ja asiakkaille. “Työhöni kuuluu muun muassa artikkelien, blogien, uutiskirjeiden ja laskeutumissivujen kirjoittaminen ja rakentaminen. Siihen kuuluu myös mainoskuvien ja esitteiden tekemistä sekä muuta visuaalista, esim. videoiden kuvaamista ja editoimista. Teen myös muita markkinoinnin hommia, missä apuani satutaan tarvitsemaan.” 

“Kaikkea on tullut kokeiltua, mutta kyllä sisällöntuotanto tuntuu omalta jutulta.”

Emilia valmistui Oulun ammattikorkeakoulusta myynnin ja markkinoinnin tradenomiksi keväällä 2019. Ennen LevelUpia hän on ollut kahdessa pienemmässä markkinointitoimistossa töissä, jossa hän vastasi asiakkaiden digimarkkinoinnista. Myös erilaista asiakaspalvelukokemusta on kertynyt ja yksi esimiestehtäväkin löytyy CV:stä.  

“Etsin nuorena itseäni paljon ja kävin mutkan opiskelemassa ensin matkailualaa Tampereella ja sen jälkeen hetken kasvatustieteitä Oulun yliopistossa. Löysin tradenomiopinnot kuitenkin sattumalta ja ne veivät mennessään.” 

Emilia on kouluttautunut myös uransa varrella koirankouluttajaksi ja toiminut Myynnin ja markkinoinnin ammatilaisten (MMA) hallituksen jäsenenä sekä opiskelijatuutorina ammattikorkeakoulussa. “Se on välillä ollut jopa hankalaa, kun on ollut niin paljon mielenkiinnon kohteita. Kaikkea on tullut kokeiltua, mutta kyllä sisällöntuotanto tuntuu vihdoin omalta jutulta.”  

Sisällöntuottajana hienointa on oman kädenjäljen näkeminen

Emilian mielestä hienointa hänen työssään on se, että saa käyttää luovuutta ja näkee oman kädenjäljen. Myös työn ja vapaa-ajan yhdistäminen on etätyön suuri etu, joka antaa lisätunteja arkeen. Myös työkaverit ovat ihan priimaa!  

“Arvostan eniten työssäni sitä, että työlläni on merkitystä ja pystyn omalla työpanoksellani auttamaan sekä meitä yrityksenä että asiakkaitamme.” 

Emilia tekee etätöitä kotoaan Oulusta käsin ja kokee työyhteisön silti tiiviiksi, vaikka melkein kaikki vuorovaikutus toteutetaan etäyhteyksin. 

“Olemme päivittäin yhteydessä oman tiimin kanssa ja jutellaan sekä työstä että vapaa-ajasta. Läheisimpien työkavereiden kanssa pidetään yhteisiä lounas- ja kahvihetkiä. Ne antavat voimaa arkeen! Etäyhteydenpitoon kannustetaan ja aina saa soittaa työkavereille, jos tulee yksinäinen olo tai kaipaa muuten vain juttukaveria.” 

Emilian TOP 3 taitoa: 
  1. Uusien asioiden sisäistäminen nopeasti 
  2. Halu oppia uutta 
  3. Mielikuvitus 

“Haluaisin kehittää taitojani erilaisten visuaalisen viestinnän työkalujen parissa, jotta oppisin vielä paremmaksi sisällöntuottajaksi ja saisin tehtyä vieläkin ammattimaisempaa materiaalia.” 

Vapaa-ajalla virkistyn…

ulkoilemalla, liikkumalla ja viettäen aikaa perheen ja koiran kanssa. Myös matkustelu on lähellä sydäntä. 

Erityistaitoni on…

puhua taukoamatta. Aluksi olen ujo, kun tapaan uusia ihmisiä, mutta läheiset ihmiset kuvaavat minua “papupadaksi”, jolla puhe ei lopu.  

Saan motivaatiota…

kun onnistun omalla tekemiselläni auttamaan toisia ihmisiä. 

Haluan vielä loppuun sanoa erityisesti nuorille: 

Muistakaa, että nykypäivänä erityisesti sosiaalinen media luo jatkuvat paineet sille, että uralla täytyy koko ajan edetä ylöspäin ja aina vain saavuttaa enemmän ja enemmän. Olen oppinut, että tärkeintä on oikeasti löytää oma tie, joka tuntuu hyvältä ja motivoi. 

“Minulla oli vaikea myöntää itselleni, että haluan oikeasti tehdä sisällöntuotantoa markkinointikoordinaattorin työn tilalta. Kun uskalsin avata suuni ja pääsin tekemään omannäköistä työtä, se oli paras päätös ikinä!”